Margaret Atwood

[Fantasyfan]

Atwoodista on kyllä keskusteltu täällä aikaisemminkin, mutta olikohan se vanhalla kun en ketjua löytänyt sitten millään.

Sain juuri luettua (tai kuunneltua, äänikirja) Atwoodin kirjan "Orjattaresi". Nopeasti ahmaistu ja vaikuttava kirja. Tuota oli aikaisemminkin kehuttu ja nyt sen läpi lukeneena voin todeta, että oli suositusten arvoinen. Mielenkiintoinen kerrontatapa, tarina joka herätti hirveästi kysymyksiä ja mielenkiintoinen yhteiskunta. Ja eteenkin äänikirjassa oli kertoja toteutettu erittäin hyvin, eteenkin lopussa...

Tätä aikaisemmin olen lukenut myös Oryx ja Crake:kin, mutta tämän tarinan koin hyvin tylsäksi ja ahdistavaksi. Suorastaan masentava. Myös Orjattaresi-kirjan maailma oli masentava, siinä oli halu ajaa muutosta. Oryx ja Crake... noh, tarinan lähtökohta ei tarjonnut paljoa tilaa toivolle.

Muita suomennettuja kirjoja Atwoodilta on "Penelopeia: Penelopen ja Odysseuksen myytti" ja "Herran tarhurit" jonka pitäisi ilmestyä ensi syyskuussa. 

[Tojutu]

Monesti olen ajatellut lukea tuon Atwoodin Orjattaren ja monesti olen myös pyöritellyt sitä käsissäni divareissa, mutta aina on ollut joku kiinnostavampi (minun mielestä ) kirja työn alla ja niin tuon kirjan lukeminen on aina vaan lykkääntynyt myöhemmäksi. Ja, ikävä myöntää, mutta usein olen ajatellut, että Atwood on jotenkin liian "älykkömäistä"  ja jonkinlaista "kirjailijoiden eliittiä"( en nyt osaa selittää sen paremmin mitä tarkoitan ) ja sekin on vähän luonut sellaista fiilistä, ettei tuohon kirjaan ehkä tekisikään mieli tarttua...Mutta, ehkä joskus lukaisen tuon, onhan kysessä kuitenkin aika klassinen-teos. Ei sen puoleen, että lukisin kirjoja vain sen takia, että ne ovat klassikoita. :)

[Fantasia]

usein olen ajatellut, että Atwood on jotenkin liian "älykkömäistä"  ja jonkinlaista "kirjailijoiden eliittiä"...

Onnistuikohan tuo lainaus vai ei? Iivaredit: Lainaus suljettu. Tsekkaa muokkaamalla, kuinka. No joka tapauksessa tästä eteen päin on siis mun tekstiä:

Jos Atwood kiinnostaa, niin Penelopeiastakin on helppo aloittaa: lyhyehkö kirja, nopea- ja helppolukuinen, mutta myös ihanan ironisen älykäs. Niinpä niin, tytöt - ja pojat - kuinka moni taru kerrotaankaan vielä nykyäänkin miesten (ns. sankarien) näkökulmasta. Ja miten tarut saavatkaan uutta syvyyttä, kun vaihtaakin näkökulmaa!

[kaneli]

Mä luin myös kesän alussa "Orjattaresi"-kirjan, tosin englanniksi "Handmaid's Tale"-nimisenä. Odotin kyllä jotenkin enemmän siltä kirjalta: jotenkin tuntuu, että aika on hiukan ajanut teoksen ohi. Kirja laittoi minut kyllä pohtimaan naisen asemaa yhteiskunnassa, ja nimenomaan naisten suhtautumista toisiin naisiin. Nykysuomessakin olen huomannut, että hyvin paljon yhteiskunnallisia asenteita naisia kohtaan säätelevät toiset naiset. Kirjassa miehet olivat jotenkin aivan erillisinä.

[Jackalbury]

Itse ostin Atwoodin "Orjattaresi" kirjaston poistomyynnistä, aloin selailla sitä ja ennen kuin huomasinkaan, kello 2 yöllä ja kirja luettu läpi. Kyllä minuun ainakin "Orjattaresi" upposi kuin häkä, Atwood on taitava asettelamaan koukkuja tarinaansa ja ne nykivät lukijaa koko ajan mukaansa. Ilmiselvä dystopiahan teos on, mutta silti se sisältää toivon, mihin vihjaavat päähenkilön kohtalo ja pätkät tulevaisuuden tutkijakongressista. Kirjassa kiehtoo juuri epätietoisuus, päähenkilö saa asioita paloittain selville ja samalla paljastuu takautumina hänen oma menneisyytensä ajalta ennen vallankaappausta. Toi minulle mieleen "V niin kuin verikoston", "Vuoden 1984" ja Atkinsonin "Ihmiskrokettia" teoksen. Synkeä ja kieroutunut tunnelma kirjassa koko matkan ajan, ja kutkuttavasti Gileadin todelliset johtajat jäivät tuntemattomiksi.
  Todellakin "Orjattaresi" on yksi maailmankirjallisuuden klassikoita ja samalla se on myös varoitus uskonnollisen fundamentalismin uhista.

[Fantasyfan]

Orjattaressa oli mielenkiintoista myös se rooli missä päähenkilö oli. Jotain varsin uskomatonta aluksi. Lisäksi se epä-naiseksi luokitteleminen oli mielenkiintoista. Oliko se käytännössä aina radioaktiivisen jätteen kerääjäksi joutumista vai oliko siinä muutakin?

[Dyn]

Luin Orjattaresi yläasteikäisenä, jolloin se teki suorastaan valtavan vaikutuksen: maailma, henkilöt, kerrontatekniikka jossa paljastetaan juonta vähän kerrassaan... aika erilaista verraten siihen, että olin juuri himolukenut fantasiahyllyn laidasta laitaan. Haluaisin lukea kirjan uudelleen, minkä takia olen sitä (laiskanlaisesti) metsästänyt omaan hyllyyni. Uskon että pitäisin siitä yhä, teemoissa on kuitenkin paljon minua kiehtovia: naiseus, seksuaalisuus ja seksuaalietiikka, yhteiskunnan kontrolli ja järjestelmä, jossa hyödynnetään uskonnollisen ja/tai myyttisen todellisuuden elementtejä yhteiskunnallisesti.

Oryx ja Crake oli minusta myös maailmana äärimmäisen mielenkiintoinen, vaikka ihan samanlaista koukkua siinä ei ole. Tieteenetiikkapuoli toimii, mutta yhteiskunnallinen esittäminen jää ehkä turhan tavanomaiselle tasolle: sorto ja luokkajako ovat scifissä aika tuttuja elementtejä.

Penelopeia oli tietysti lähellä sydäntä jo aiheensa puolesta. Jälleen tuodaan esiin naiseus ja naisen asema yhteiskunnassa, plus vielä antiikkia ja mystis-myyttistä todellisuutta mistä olen diggaillut pienestä pitäen. Ostin kirjan heti kun se tuli, muistaakseni Hesarin arvion innoittamana.

Mulla on hyllyssä vielä Ryövärimorsian ja pari englanninkielistä nidettä, jotka voisi jossain vaiheessa lukea.

[Katsuja]

Kuten jo tuolla lyhyissä arvosteluissa Oryxista ja Crakesta mainitsin, Orjattaresi teki tuolloin ylä-aste ja lukio-iän tienoilla suuren vaikutuksen. Jo pelkästään Atwoodin vaivaton kerrontatapa ja kieli lumosivat, mutta toki feministisillä teemoillakin oli silloin tärkeä rooli elämässäni, samoihin aikoihin kun tuli luettua ties ja mitä aiheeseen liittyvää. Kuitenkin edes tuolloin kirjan maailma ei tuntunut käytännössä kovin uskottavalta. Voi ollakin ettei sitä ollut sellaiseksi tarkoitettukaan. Kirjan maailmassa kuitenkin leikiteltiin laajasti teemoilla naiseudesta ja naisen roolin kapeudesta. Kai tuon tarinan voi jonkinlaisena vertauskuvallisena, hurjia ideoita heittelevänä satunakin lukea.

Myöhemmin olen lukenut Atwoodilta novellikokoelman Dancing Girls. Tämä olikin sitten arkiproosaa ja monipuolista semmoista. Osa novelleista oli muistaakseni melkoisen feministisiä, mutta paatokselliseksi ei menty missään vaiheessa. Atwood tuntuu lyhytproosan kirjoittajana oikein mallikkaalta, ja olenkin koittanut törmätä jossain muihinkin Atwoodin novellikokoelmiin. (Wikipediaa tutkailemalla kävikin ilmi että 2007 julkaistu Atwoodin uusin novellikokoelma Moral Disorder on ihan suomennettukin Poikkeustila nimellä).

Nyt kesällä lukemani Oryx ja Crake olikin sitten ainakin pienoinen pettymys. Itse tarina soljui ihan mallikkaasti, mutta tiede-teemoja oli käsitelty jotenkin.. tunteikkaasti. Dystopian nyt on tarkoituskin olla hirveä, mutta Atwood tuntui alleviivaavan liiaksi ja laittaa jopa tarinan kertojan kauhistelemaan ympärillä tapahtunutta, vaikka näytetyn olisi pitänyt jo itsessään riittää. Kun asioita pitää itse päätellä ja pähkäillä kauhukin pääsee enemmän ihon alle, ainakin omasta mielestäni. Myös hahmot tuntuivat tässä kirjassa jotenkin epäuskottavilta, jotenkin liiaksi dramaattisilta ja stereotyyppisiltä. Tästä kirjasta jäikin pieni kammo Atwoodin muihin teoksiin. Ties vaikka niissä olisi samoja heikkouksia, joita en olisi vain nuorempana Atwoodia lukeneena huomannut.

Ei kai se kuitenkaan auta kuin uskaltaa tarttua Atwoodiin vastedeskin. Sen verran nautittavaa tarinaa hän kuitenkin tuntuu saavan aikaiseksi. Ehkä tuo Penelopeia olisi sitten se seuraava. Historiallista/myyttistä proosaa ei ole tullutkaan sitten peruskoulun luettua. 

[Jussi]

Atwood on saanut jonkin verran kielteistä mainetta siitä, että hän on julkisesti kiistänyt kirjoittavansa science fictionia, vaikka jotkut hänen teoksensa ovat selvästi sitä. Vähän tulee Terry Goodkind fantasian puolelta mieleen... Taustalla on kai se ajatus, ettei "oikea kirjallisuus" voi olla scifiä. Alapuolella pari lainausta Atwoodilta:

Science fiction has monsters and spaceships; speculative fiction could really happen.

Oryx and Crake is a speculative fiction, not a science fiction proper. It contains no intergalactic space travel, no teleportation, no Martians.

Oryx and Crake is not science fiction. It is fact within fiction. Science fiction is when you have rockets and chemicals.

Kaikista tunnetuin tapaus on se, kun kirjailija määritteli scifin BBC:lle: "talking squids in outer space". David Langford kirjoitti asiasta vuonna 2003. Vastauksena Atwoodin kommenteille perustettiin tällainen sivusto:

http://www.talkingsquidsinouterspace.com/

[Dyn]

Spekulatiivinen fiktiohan ei ole genreä lainkaan, ei... :D